Microsoftin näkemys uudesta Microsoft Projectista

MS Projectin tarina on osa Microsoftin tarinaa

Vuonna 1984 Microsoft toi markkinoille ensimmäisen version Project -ohjelmistostaan. Ensimmäiset versiot toimivat merkkipohjaisessa DOS -käyttöjärjestelmässä ja sisälsivät toiminnot projektin Gantt -kaavioiden esittämiseen ja yksinkertaiseen resurssisuunnitteluun. Versiossa 2000 julkaistiin ensimmäiset palvelintoiminnallisuudet Project Central nimellä ja sittemmin Project Server on kasvanut maailman laajimmin käytetyksi projekti- ja portfoliohallintajärjestelmäksi. Nyt eletään Project Server 2019 versiosukupolvea. 2013 versiosta lähtien Microsoft on tarjonnut O365 pilvestä Project Serverin kanssa samat toiminnot sisältävää Project Online -ohjelmistoa.

Tällä hetkellä pilvipalvelut ovat Microsoftin menestyksen avain. Jo versiosta 2013 alkaen Project Server / Project Online kehittäminen on tehty O365 -pilveen, Project Server 2016- ja 2019 -versioihin on tuotu ne toiminnot, jotka on jo aiemmin lisätty Project Online -käyttäjien saataville.

Maailma on muuttunut

Projektinhallinnan kirjo on kasvanut ja monipuolistunut. Ketterät menetelmät ovat tulleet useille toimialoille johtaviksi menetelmiksi. Toisaalta samaan aikaan useilla aloilla edelleen käytetään perinteisiä projektinjohtamisen menetelmiä, kuten vesiputousmallia, kriittisen polun menetelmää, tuloksen arvon menetelmää. Projektijohtamisesta on tullut yleisempää ja se on levinnyt uusille toimialoille. Projektipäällikkyys saattaa osua kenen tahansa työntekijän kohdalle, ei enää ainoastaan projektipäälliköiksi kouluttautuneille.

Viimeisin suuri teknologinen harppaus on ollut yritysjärjestelmien vieminen pilvialustalle.

Käytettävyyden parantamista ja uusia toimintoja toivotaan

Laajan käyttäjäkunnan ja kumppaniverkoston kokemus MS Projectista antaa Microsoftille mahdollisuuden kerätä tiedot siitä, millainen hyvän projektihallintavälineen pitäisi olla. Project User Voice palstalla Projectin käyttäjät ovat antaneet paljon palautetta ja kehitysideoita Project -tuotteen kehittämiseksi. Paljon ideoita on esitetty nykyisen tuotteen kulmien pyöristämiseksi. Esimerkiksi uusien käyttäjien on vaikea ymmärtää, miksi heidän tarvitsee tallentamisen jälkeen julkaista projekti. Mitä tehtävätyypit tarkoittavatkaan? Miksi pitää kuitata projekti ulos ja sisään? Miksi toimintoja on niin paljon? Monipuolisuus saattaa joskus olla käytettävyyden vastakohta.

Välineiden tulee olla helposti käyttöönotettavia myös satunnaiselle käyttäjälle. Niiden avulla pitää saada hyötyjä heti ja niiden pitäisi soveltua erityyppisiin projektimetodologioihin.

Uusi Project

Project Online on käytännössä ollut Project Server tarjottuna pilvestä. Se ei ole hyödyntänyt pilvipohjaisen teknologia-arkkitehtuurin hyötyjä täysimittaisesti.

Syksyllä Ignite konferenssissaan Microsoft julkaisi visionsa uudesta Project -tuotteesta. Uusi Project tulee olemaan O365 -pilviarkkitehtuuriin tehty, hyödyntämään pilviarkkitehtuuria ja integroitumaan pilven muihin palveluihin. Sen avulla voidaan koostaa ylätason kuva kaikista projekteista, tehtiinpä ne ketterin tai perinteisin menetelmin. Käyttöönottokynnys uudelle käyttäjälle tulee olemaan matala.

Uusi Project tulee saataville Project Online -tilaajille loppukeväällä, ensimmäisen vuosipuoliskon 2019 lopulla. Se tulee aluksi olemaan Project Onlinen rinnalla saatavilla. Kun uusi projekti kasvaa toiminnallisuuksiltaan riittävästi, voivat Project Online -käyttäjät ottaa sen Project Onlinen rinnalla käyttöön, aluksi vaikka vain osassa projekteja.

Uuden Projectin tulemiseen valmistavatkin jo Project Onlineen ilmestyneet Home -kotisivu ja Roadmap -toiminto.

Jos haluat kuulla lisää uudesta Projectista, ota yhteyttä.

Lisätietoja

Jos käytät MS Project-, Project Server- tai Project Online -ohjelmistoja tai olet harkitsemassa projektinhallinnan välineiden hankintaa, kannattaa tutustua tarkemmin Microsoftin uuden Project-tuotteen julkistukseen:

A new vision for modern work management with Microsoft Project

By Jared Spataro, Corporate Vice President for Office and Windows Marketing, on September 25, 2018

A letter to our Microsoft Project community

Q and A on the Future Vision of Project